Keränen

Christchurch ja Sri Lanka mediassa

Sri Lankan iskujen ”mahdollinen kostotausta” kuulemma huolestuttaa läntisiä viranomaistahoja aivan erityisesti. Kostoiskusta puhuttaessa viitataan tietenkin vain muutamaa viikkoa aikaisemmin tapahtuneeseen joukkomurhaan Uuden Seelannin Christchurchissa. Monet ovat kuitenkin huomauttaneet, että Sri Lankan iskut olivat siinä määrin huolellisesti koordinoituja, että niiden suunnittelu on täytynyt aloittaa jo hyvän aikaa ennen kuin tuo australialainen sekopää teki surkean ja halveksittavan temppunsa. Epäilemättä jonkinlainen kostoajatus tässä Sri Lankan tapauksessa on takana, mutta kun asialla ovat muslimit, ei koston motiiviksi välttämättä tarvita mitään sen kummempaa kuin että maailmassa on yhä olemassa ei-muslimeja; sehän on aivan skandaalimainen tilanne, että vielä noin 1400 vuotta hidzran jälkeen on miljardeja ihmisiä, jotka julkeavat olla ”palaamatta” islamiin ja että kunnon muslimien täytyy sietää näiden ruokottomia epäjumalanpalvelusmenoja omilla kotikulmillaan. Raivostuttavaa on tietysti sekin, että maailman vauraimmat ja hyvinvoivimmat maat löytyvät (harvainvaltaiset öljykuningaskunnat ja -emiraatit pois lukien) aivan muualta kuin islamin piiristä.  

Tietty epäsymmetria näiden iskujen käsittelyssä länsimediassa on ylipäätään huomionarvoista. Australialainen ”valkoisen ylivallan kannattaja” Brenton Tarrant tunnistettiin välittömästi, ja aivan yhtä välittömästi häneen yhdistettiin ainakin joissakin medioissa surutta koko länsimaisen identiteetin ja lännen kansakuntien rajojen puolustamisesta kiinnostuneet tahot eli lyhyemmin ja tuttavallisemmin sanoen ”äärioikeisto”. Selvähän tämä: jo ilmeisen tärähtäneen temppeliherra-larppaaja Anders Behring Breivikin ns. manifestissa oli muutama toisen käden lähteistä poimittu viittaus Jussi Halla-ahoon, mikä riittääkin leimaamaan koko maahanmuuttokriittisen skenen myös Suomessa kollektiivisesti. Myös Tarrantin jutuissa on pintapuolisesti tarkastellen joitakin tutunoloisia ajatuskulkuja maahanmuuttokriitikkojen tekstejä seuranneille (ja tuottaneille…), mikä antaa joillekin vakavaa aihetta epäillä, että meikäläisessäkin skenessä kasvaa vähintään potentiaalisia tarrantteja ja breivikejä. Sri Lankan iskujen käsittely on ollut tähän verrattuna huomattavan varovaista, suorastaan pelokasta. Yhä vielä, päiväkausia iskujen jälkeen, voi lukea vaikkapa tällaista soopaa:

*

”Koko maailma järkyttyi pääsiäissunnuntaina tapahtuneista terrori-iskuista Sri Lankassa. Sri Lankassa vallitsee edelleenkin suuri hämmennys siitä miksi, kuka, mitä varten ja miten iskut saattoivat tapahtua.

– Nämä tuli yllättäen, kuin salama kirkkaalta taivaalta, kuvailee ulkoministeriön kiertävä suurlähettiläs Harri Kämäräinen iskuja.”

*

No, eipä muuten tullut monellekaan yllätyksenä tuo, että ”jotkut” iskevät kristittyjä vastaan erityisesti näiden suurimpana juhlana, vaikka tämänkertaisen iskun paikka tietenkin tuli aivan puun takaa. Ja senkin jokainen normaalijärkinen tiesi alusta saakka, keitä nuo ”jotkut” olivat.

Kaikki muistavat, kuinka nopeasti Uuden Seelannin valtaväestön suvaitsevainen kansanosa solidarisoitui kovia kokeneisiin musliminaapureihinsa vaikkapa pukemalla päälleen hijabin (kas kun ei burkhaa), mikä ele oli kaikessa dhimmiydessään uskomaton. Onko joku kuullut muslimien vastaavista eleistä Sri Lankan jälkeen? Miten olisi, arvon musliminaiset, jos osoittaisitte myötätuntoa murhatuille kristityille sisarillenne vaikkapa riisumalla päiväksi tai pariksi oman hijabinne? En pidättele hengitystäni sitä odottaessani.

Seuraavassa pari kappaletta Christian Vannesten muutaman päivän takaisesta Boulevard Voltaire -blogista, jonka fokuksena on niin ikään tämä vahva epäsymmetria Uuden Seelannin ja Sri Lankan tapausten käsittelyssä länsimediassa. Käännös on minun, linkki alkutekstiin kokonaisuudessaan alla.

*

"Fobia on patologinen tila, mutta kumma kyllä [”islamofobiaa”] pidetään oikeusistuimissa raskauttavana asianhaarana ja medioissa ”moraalisesti” tuomittavana piirteenä. Sen sijaan muukalaisten tekemiä väkivaltaisuuksia pyritään usein tarkastelemaan pehmentävän prisman läpi sekä näkemään niiden taustalla lieventäviä psykiatrisia ja kulttuurisia tekijöitä. Lyhyesti sanoen, islamofobia on raskas rikos itsessään, mutta kristianofobia on henkinen häiriötila, joka suureksi osaksi selittyy kolonialistisella menneisyydellä ja kristittyjen siirtomaaherrojen sorrolla. Myös entisistä siirtomaista lähtöisin olevien maahanmuuttajien elinolojen vaikeus uusissa, kulttuuriltaan perin oudoissa maissa ymmärretään lieventäväksi tekijäksi.

Mutta jos viitataan kintaalla valtamedian monotoniselle vääristelylle ja hyssyttelylle sekä tarkastellaan tosiasioita tosiasioina, niin huomataan, että Christchurchissa – kuten Breivikin tapauksessa aikaisemmin – oli liikkeellä yksinäinen susi, jonka äärimmäiset mielipiteet nousivat vallanhimoisista harhoista ja ruokkivat hänen narsismiaan. Eikö tässä tosiaan ole mitään patologista? Sen sijaan Sri Lankan attentaateissa (kirkkovuoden suurinta juhlaa viettäviä) kristittyjä kohtaan oli kyse huolellisesti koordinoidusta ja hyvin järjestäytyneen islamistisen ryhmän toiminnasta. Ryhmä on aikaisemmin jo hyökännyt maan valtauskontoa eli buddhalaisia vastaan. Poliisipäällikkö Pujut Jayasundara on jopa todennut, että jo kymmenen päivää ennen iskuja oli saatu vihi siitä, että [ko. islamistijärjestö] suunnitteli iskuja kirkkoihin. Jälleen kerran voi vain ihmetellä sitä varovaisuutta, jota sekä srilankalaiset viranomaiset, media, ulkovaltojen johtajat ja jopa paavi osoittivat tämän terroriteon edessä. Kaikki välttelivät huolellisesti mahdollisimman pitkään lausumasta sanaa ”muslimit” tai edes ”islamistit”, ikään kuin nämä sanat olisivat olleet dynamiittia."

*

No, elleivät nyt aivan dynamiittia itsessään niin ainakin nallejahan nuo sanat taitavat ollakin. Lieneekö maailmanhistoriassa koskaan nähdyn yhtä räjähdysherkkää, yhtä vähästä loukkaantuvaa ja tämän tästä kollektiivista vesikauhuraivoa muistuttavaan tilaan vajoavaa sivilisaatiota (tai ”sivilisaatiota”) kuin on tämä al-Umma, so. islamilainen maailma? Jos pari keskinkertaista pilapiirrosta riittää laukaisemaan verisiä kostotoimia eri puolilla maailmaa, niin sanoissa kannattaa tosiaan olla varovainen. Tosin voi kysyä, mitä tällainen liberaalin lännen moraaliseen selkärankaan jo luutunut arkuus pitkän päälle tekee sivilisaatiollemme? Kysymys on tietenkin retorinen; moisesta arkuudesta ei voi seurata mitään hyvää. Massiiviset islamistiset terrori-iskut eivät tule maailmasta loppumaan vaikka kuinka oltaisiin kieli keskellä suuta ja tulkittaisiin parhain päin. Seuraavan verisen iskun ainoat yllätysmomentit ovat sen paikka ja tarkka ajankohta, mutta sen itsensä tulosta ei ole pienintäkään epäilystä. Ja mikä surkeinta, nämä iskut ruokkivat tahollaan uusien breivikien ja tarrantien hulluja fantasioita, niin mitättömän vähän kuin heitä sinänsä onkin verrattuna jihadin sotureihin. 

 

https://www.bvoltaire.fr/attentats-du-sri-lanka-et-de-christchurch-au-prisme-du-politiquement-correct/

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sri-lankan-iskujen-mahdollinen-kostotausta-huolestuttaa-pelkaan-etta-suunnitelmia-tehdaan-ympari-maailmaa-ja-ollaan-niin-sanotusti-valmiustilassa/7376934#gs.7n83zj                        

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän Lumedemokratia kuva
Esa Heikkinen

Hyvä kirjoitus. Valitettavasti asiallinen keskustelu täällä(kin) on mahdotonta koska vihapuhekortin heiluttajat puuttuisivat kommenteillaan hetimiten asiaan.
Ja Uusi Suomi(kin) on vaikeassa välikädessä.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Christchurchin tapausta ja Sri Lankan iskuja on verrattu toisiinsa ja vedetty paralleeleja.

Christchurch: yksittäistapaus, todellakin. Yksi henkilö tekijänä, ei muita epäiltyjä tai pidätettyjä.

Sri Lanka: useita iskuja, itsemurhapommituksia, useita tekijöitä, koordinoitu ulkomailta, tekijöitä koulutettu ulkomailla jihadiin. Useita kymmeniä pidätetty.

Mitään edes etäisesti samankaltaista teoissa ei ole. Kun tuollaisia lukee, herää todella kysymys ihmisten ajattelukyvyn rajallisuudesta: lukijan oletetaan olevan imbesilli.

P.S. En kyllä tiedä, miten itsemurhapommittajia koulutetaan. Ei ainakaan ns. ”living ammo” -harjoituksilla...

Käyttäjän mikanter kuva
Mika Keränen

"En kyllä tiedä, miten itsemurhapommittajia koulutetaan. Ei ainakaan ns. ”living ammo” -harjoituksilla..."

Juu, ei vaikuttaisi kovin tarkoituksenmukaiselta tuo.

Epäilemättä koulutus painottuu puhtaasti teknisen tiedotaidon lisäksi henkisen valmennuksen suuntaan: "Instructors consistently emphasize the religious permissibility of suicide attacks against non-Muslims and even their Muslim allies."

https://ctc.usma.edu/insight-into-a-suicide-bomber...

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Jep, tuo nyt oli kevennyksenä.

Käyttäjän mattihytola kuva
Matti Hytölä

Poliitikkomme eivät edes uskalla tuomita islamistien tekemiä terroti-iskuja. Pelkäävät että joku maassamme oleva islamisti pahoittaisi mielensä ja tekisi hirveitä. Tässä mielessä terroristit ovat jo voittaneet.

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen

Eivätkö presidentti, pääministeri ja ulkoministeri ole enää poliitikkoja?
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/278161-juha-sipia...

Käyttäjän mattihytola kuva
Matti Hytölä

Nämä oli mennyt minulta täysin ohi. Uutisia kyllä seurasin mutta taisin olla enempi Ylen varassa. Jättikö Yle nämä kannanotot huomiotta? Miksi?

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Christchurchin iskun uhreja oli mediassa nimien ja kuvien kera. Sri Lankasta ei moista ole näkynyt kuin joidenkin turistien kohdalta. Mistähän tämä ero johtuu?

Toimituksen poiminnat